Meidän jokaisen mielenterveys on arvokas – nollatoleranssi kiusaamiselle

Jokainen varmasti tuntee jonkun, jota on kiusattu? Onko sinua kiusattu? Minua on. Kiusaaminen jättää leiman, joka haalistuu, mutta muistijälki siitä säilyy. Jokaisella meillä on valta olla kiusaamatta, puuttua kiusaamiseen, puhua kiusaamisesta ja välittää.

Jokaisen meistä pitäisi miettiä, miten haluaisimme itseämme kohdeltavan ja kohdellaan samalla tavalla muita. Ei kai kukaan haluaisi tulla kiusatuksi, solvatuksi ja satutetuksi? Ei kai kukaan tarkoituksella haluaisi hankaloittaa toisen ihmisen tulevaisuutta? Ei kai kukaan halua olla se, joka saa toisen ihmisen tarkoituksella itkemään ja ahdistumaan? En minä ainakaan.

Uskon puhuvani kaikkien puolesta sanomalla, että jokainen meistä haluaa olla arvostettu ja mukava tyyppi, ennemmin kuin se, jonka tekemisistä kärsitään.

Tutkimusten mukaan vain noin puolet kiusatuista nuorista kertoo jollekulle kiusaamisesta. Miksi? Yhtenä syynä on se, että pelätään, ettei kukaan puutu kiusaamiseen. Pelätään, ettei kukaan välitä.

Vain noin puolet kaikista oppilaista kokee opettajan puuttuvan kiusaamiseen. Silti opettajalla on lakisääteinen velvollisuus puuttua kiusaamiseen koulussa ja koulumatkalla. Oppilaitoksissa on monta ihmistä, joille kiusaamisesta voi kertoa: rehtori, toiset opettajat, opinto-ohjaajat, koulukuraattorit, koulupsykologit tai terveydenhoitajat. Kodeilla on myös merkittävä rooli kiusaamisen katkaisemisessa, sillä kiusaamisesta kerrotaan todennäköisemmin kotona kuin koulussa. Kaikilla on velvollisuus puuttua kiusaamiseen.

Kiusaaminen on aina tuomittavaa ja ongelman myöntäminen on avain kiusaamisen kierteen katkaisemiseen. Jos kiusaamista vähätellään ja katsotaan läpi sormien, se pitkittyy. Vaikka kiusaamisesta ei välttämättä puhuta, kiusaamisen merkkejä voi havaita oppilaista: onko joku aina yksin ennen tuntien alkamista, välitunneilla, ruokatunneilla tai luokassa?

Kouluajan kiusaamisen seuraaminen on erityisen tärkeää, sillä lapset ovat kehittyvässä iässä. Kouluissa harjoitellaan vuorovaikutustaitoja useiden vuosien ajan, jopa parhaimmillaan koko ala- ja yläasteiän. Näiden vuosien aikana rakentuu lapsen psyykkinen, fyysinen ja sosiaalinen hyvinvointi. Lapsi muodostaa käsityksen omasta itsestään ja samalla omaksuu asenteita, arvoja ja normeja. Jos lasta eristetään ja kiusaamalla tuomitaan huonommuuteen, hän voi omaksua olevansa huono, merkityksetön ja kelvoton, mikä vaikeuttaa ihmissuhteiden solmimista.

Kiusaaminen on paljon muutakin, kuin vain kiusaamisen hetki. Kiusaajille voisi esittää kysymyksen: Kiusaisitko, jos tietäisit mitä siitä seuraa? Kiusaisitko, jos kuulisit, että kiusaamallasi ihmisellä on todettu toimintasi seurauksena unihäiriöitä, masentuneisuutta, että hän kokee takiasi itsensä arvottomaksi, että hän ajattelee takiasi itsemurhaa, että hän on joka päivä ahdistunut ja toivoo kiusaamisen loppuvan, että hän on sairastunut syömishäiriöön takiasi? Kiusaisitko jos tietäisit, että vielä vuosien päästä aikuisuuden seurustelusuhteessa kiusattu (etenkin pojat) kärsivät läheisyyden pelosta? Ja kiusaisitko jos tietäisit, että toimintasi seurauksena kiusaamisen kohde ei välttämättä voi luottaa toisiin ihmisiin ja mahdollisesti välttelee sosiaalisia tilanteita takiasi tulevaisuudessa? Et varmaan.

Kiusaaminen ei vaikuta ainoastaan kiusatun itsetuntoon, vaan myös kiusaajaan itseensä. Etenkin toisia kiusanneista pojista on havaittu, että heille saattaa kehittyä myöhemmässä vaiheessa monia ihmissuhteisiin ja mielenterveyteen liittyviä ongelmia, päihteiden väärinkäyttöä ja rikollisuutta.

Kiusaaminen voi pahimmassa tapauksessa olla elämänpituinen varjo, josta on seuraamuksia läpi elämän. Ja pahinta tässä on, että kaikki tämä voisi olla vältettävissä, jos kiusaamiseen puututtaisiin ja kiusaamisen seurauksista kerrottaisiin. Olisi tärkeää viedä kouluille sanomaa, että ihmisen arvo ei määrity sillä, onko hän kiusaaja tai kiusattu. Meillä kaikilla on oikeus hyvinvointiin, mahdollisuuksiin ja onnellisuuteen. Meidän jokaisen mielenterveys on arvokas.

#helsinkionmeidän